Sivut

maanantai 1. helmikuuta 2016

DIY Kimallekorkkarit

Olen jo hetken aikaa halunnut kimallekorkkarit ja sellaiset hopeiset hommasin sitten Nellystä pari vuotta sitten, jotka olivatkin liian pienet ja palautin ne, eikä isompaa kokoa ollut saatavilla sillä hetkellä.  
Netissä selaillessa olin nähnyt omatekosia kimallekenkiä mod podgea käyttäen, mutta päätin kokeilla toista tapaa.
Itselläni oli ruman väriset käyttämättömät Nellyn kiilakorkkarit korkkipohjalla, joten päätin tuhota ne :D en yhtään tiennyt mitä näistä tulee, mutta tavoitteena oli saada valkoiset korkkarit.

Aloitin kenkienteon maalarinteippaamalla koron, koska halusin saada noi reiät umpeen.


Maalarinteipinpäälle vedin kerroksen liimaa ja annoin kuivua.


Mulla sattui olemaan kaapissa valkosta kalustemaalia ja maalasin kengät pariin otteeseen sillä ja annoin välissä niiden kuivua. 
Seuraavaksi kalustelakalla maalasin pinnan ja ripotin kimalletta päälle, kolme kertaa taisin lakan ja kimalteet laittaa.


Kun kengät olivat hyvän näköiset ja kimalle peitti koko kengän, sprayasin kengän pinnan vahvalla hiuslakalla, niin että kimalteet eivät ropise alas kun niitä käyttää. 
Ja valmista tuli.




♡Sanna 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti